Tervetuloa kotisivuillemme

Turun Naispoliisilaulajat ovat aloittaneet toimintansa tammikuussa 2008. Olemme Suomen toinen naispoliisikuoro heti Helsingin Naispoliisilaulajat ry:n jälkeen – näin ollen siis toistaiseksi myös
nuorin naispoliisikuoro.

Turun Naispoliisilaulajien taival käynnistyi kesällä 2007, jolloin kuoron puheenjohtaja aloitti poliisikoulutukseen kuuluvan kenttäharjoittelujaksonsa keskusrikospoliisin Turun yksikössä. Harjoittelijan ohjaaja lauloi ja laulaa yhä Turun poliisilaulajissa, silloin sitä yhdessä harmiteltiin, että missäs poliisinaiset voisivat laulaa? Yksittäisten naisten liittäminen Turun poliisilaulajiin – pitkät perinteet omaavaan mieskuoroon – kun ei olisi ollut aivan ongelmatonta.

Ohjaaja kehotti pientä harjoittelijaa perustamaan oman poppoon! Aluksi hassulta kuulostanut ajatus jäi kuitenkin itämään, ja tammikuussa 2008 neljä rohkeaa naista kokoontui Helena Heimolan (joka oli tuolloin mieskuoron varajohtaja) johdolla Turun poliisitalon auditorioon. Nyt aktiivisia laulajia on 7, ja toiminta – yhä Helenan johdolla – on varsin vireää!